sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Piooneja ja tötterösomisteita

Heinäkuisia terveisiä! Villasukkia melkein jo kaivelen jalkaan, mutta epävakaisesta kelistä huolimatta pihalla näyttää kesältä. Pioonitkin ovat jo auenneet. Kyllä sitä hetkeä on odotettukin. Upeita puutarhan kuningattaria raaskin kerätä maljakkoonkin, sillä pitkävartisina ne eivät puutarhassa sateen koulimina ole parhaimmillansa.


Pinterestiin eksyin pienen tauon jälkeen. Etsinnässä oli kesäisiä tulostettavia juttuja sieltä. Jotenkin tuo sunshiny DAY kolahti heti. Sopii luomaan uskoa siihen, että paistaa se aurinko ainakin omassa mielessä. Itse asiassa tykkään sateestakin. Silloin saa sytytellä kynttilöitä ja käpertyä peiton alle lukemaan.

Yksi meidän kesän herkku on totta kai jäätelö. Olen ostanut vohvelitötteröitä, jotka ovat salonkikelpoista ja nopeaa tarjottavaa aikuisillekin. Vielä kun keksisi, mihin ne voi laittaa tarjolle. Tötteröihin tulostelin kivoja tötterösuojia Pinterestistä.


Meloni- ja mansikkapaperit olivat alun perin tarkoitettu ilmeisesti sisustusviirien tapaan käytettäväksi. Muotonsa ansiosta ne sopivat kuitenkin tötterösuojiksikin. Aika herkullisen näköisiä, vai mitä?

Ihanaa alkavaa viikkoa!  Tötteröpaperit löytyvät täältä.


2 kommenttia:

KirsiY kirjoitti...

Kivat, kesäiset tötteröpaperit! :)

Kanivinossa/Miia kirjoitti...

Ihanan raikkaita tosiaan ovat!Tulostettuna on saman linkin takaa sitrustakin,mutta ne päätyvät muuhun käyttöön.