sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Ystävä tulee, oletko valmis?

Ystävänpäivää vietetään ensi perjantaina, 14. helmikuuta. Suomessa ystävänpäivän juhlinta on maltillista, ja mielestäni aika mukavaakin. On kiva saada yllätyksenä kortteja ystäviltä, joiltakin jonakin vuonna, toiselta toisena vuonna. Jokainen kun panostaa tuohon päivään oman arkensa mukaan. Erityisesti mieleeni on jäänyt eräs ystävänpäivä, jolloin pääprinsessamme ihana kummitäti toi meille oven taakse tarjottimella kasan mokkapaloja. Ne maistuivat erityisen hyviltä meille vatsatautitoipilaille.

Omat ystävänpäivämuistamiseni ovat lähinnä korttien tasolla. Toki "loukkaannun" jos koti-insinööri ei muista minua tuolloin mitenkään...

Nyt kun olen hurahtanut käsillä värkkäämiseen, olen sillä silmällä katsellut ystävänpäivävinkkejä Pinterestistä. Upeita ja hauskoja juttuja siellä on, käykääpä kurkkaamassa! Monessa paikassa on muun muassa tässäkin postauksessa olevia paperisuikaleista tehtyjä sydämiä.





Ystävänpäivävärkkäykset aloitin eilen illalla maalaamalla peltipurkkeja akryyliväreillä. Illan hämärässä olin maalaustulokseen tyytyväinen, mutta aamuaurinko osoitti jäljen olevan epätasaista. Onneksi tuolla sydänteipillä sain kivaa ilmettä pintaan.

Nämä purkit jäävät omaan käyttöömme. Tällä tyylillä voi kuitenkin helposti tehdä karkkipurkkeja ystävien iloksi. Mikä olisikaan mukavampaa kuin saada tälläinen käytännöllinen peltipurkki, joka olisi täynnä Marianne-namuja. Nam.  Ei sillä että ne olisivat lempinamujani, vaan niiden käärepaperi on todellakin makuuni. Olen muuten niitä ihmisiä, jotka ostavat viininsäkin ulkonäön mukaan...





Suikalesydämet. Nämä on helppo tehdä. Leikkaat vain paperisuikaleita. Taitat suikaleen keskeltä kahtia. Laita suikaleen molempiin päihin liimaa ja taivuta sydämeksi. Valmista tuli!

Jos intoa riittää, sydämistä voi tehdä erilaisia ketjuja tai ympyröitä. Liiman avulla, totta kai.




Tikkarikortti ilahduttaa erityistä pientä ystävää. Leikkaa paperista sydän. Taita se kahtia. Leikkaa neljä pientä viiltoa (kahden viillon sarjassa) korttiin ja pujota tikkari korttiin kiinni. Ja kortti on kirjoittamista vailla valmis. Helppoa, vai mitä?



Muutakin kivaa olen täällä tehnyt ystävien iloksi. Lähipäivinä niistä lisää. Mukavaa alkavaa viikkoa!








Ei kommentteja: